Sukkatehtaalla

Tämä tehdas tekee erilaisia sukkia tällä hetkellä. Päätin tänään kuvailla, mutta järkkäri päätti, että akku on lopussa niin piti tarttua sitten pokkariin ja sen kyllä huomaa. Näkee kuvista kuitenkin millaisia sukkia tehdas tuottaa.

Edellisien raitasukkien jälkeen tein tälläiset mustat sukat joissa myös hieman raitoja varressa.



Sen jälkeen tein sukat hyvin minimaalisella varrella, joten nämä ovat enemmän kait tossut... tarkoitettu sisäkäyttöön, kun meillä on kylmät lattiat ja tuollaiset lyhytvartiset sukat vetäisee äkkiä jalkaan.



Lopuksi kuva siitä, mitä tällähetkellä on puikoilla. Tästä luultavasti tulee hoitotytölle sukka...

Muistoissa

Isäni soitti perjantaina 25.3. että Valtteri on kuollut. Valtteri oli kissani, tai mun ja äidin kissa. Se tuli meille kun olin muistaakseni 9-luokalla. Äidin työpaikalle vanhainkotiin tuli asumaan mummo, joka ei voinut ottaa kissaansa mukaan. Äiti oli lupautunut ottamaan kissan meille. Isä vastusti kissaa, mutta kissa tuli meille silti. Kyseessä ei ollut pentu vaan noin 1-vuotias kissa. Kissa jäi vanhemmilleni, kun lähdin opiskelemaan. Isäkin oppi pitämään kissasta ja äidin kuoleman jälkeen Valtteri oli hänelle todella tärkeä.

Valtteri oli siis jo hyvin iäkäs kissa. Isä oli löytänyt sen keittiön patterin vierestä makaamasta aamulla. Aika jännää sillä aikoinaan marsuni kuoli samaan paikkaan.

Isä ei onneksi aivan ilman eläinkaveria jäänyt, sillä viime vuonna veljeni autohallin luota löytyi maleksimasta kissanpentu jolla ei ollut kotia. Isä otti sen lopulta luokseen ja kissa sai nimekseen Jussi. Kissa on melkoinen villiviikari ollut ja hajottanut paikkoja ja tavaroita. Nauratti kun isä vertasi kissaa nuorisoon. Miten nuorilla monesti menee vähän liiankin lujaa niin kuulemma Jussi on samanlainen. On niin kova meno.

Tähän loppuun kuva Jussista pienenä pentuna viime vuoden isänpäivänä mun isän sylissä.

Muutos, se ainakin on varmaa.

Elämää, ei sen enempää, on kaikki tää, koita ymmärtää. Näin lauloi Irwinkin.
Jos elämässä nyt mikään muu ei voikaan olla varmaa niin muutos on. Meilläkin muutoksen tuulet puhaltavat ihan ilman meidän omaa haluamme. No, sentään jokin muutos on odotettu. Eli tuon pienen potilaan tervehtyminen. Johan tässä on influensaa poika potenut viikon verran. Viime torstaina alkoi ja tiistaina kävi koulussa, mutta nosti kuumeen ja taas kotoilua. Tänään pääsi kouluun. Nyt on ollu lämpö sitä normaalia eli vähän päälle 36.



Mukava on ollut silti huomata miten hyvin lopulta siskon kanssa ovat tulleet toimeen. Oli niin pitkään kotona, että taisi alistua tilanteeseen eikä kysellyt kavereidenkaan perään. Siskon kanssa leikki jopa Petshopeillakin (ja ihan omasta ehdotuksestaan). Tuli mullekin niin hyvä mieli, kun katsoin sisaruksia leikkimässä hyvässä sovussa ja naureskelevan keskenään. Ainahan se kun ei sellaista ole. Luulen, että kun taas kaverit tulevat kuvioon niin ääni kellossa muuttuu. Se on vähän tylsää.

Siitä muusta muutoksesta taas, mikä tulee vaikkei oltaisi haluttu. Elikkä miehen työpaikan lakkauttaminen. On siirryttävä etsimään uusia haasteita ja toivottavasti niitä myös saisi. Tietysti myös toivoo toisen puolesta, että löytäisi paikan missä viihtyä ja työ olisi mieleistä ja mukavaa.

Miehen asiaa kun on sulateltu jo jonkin aikaa ja tietysti mahdollista työttömyyttäkin (ainakin minä) miettinyt ja huolehtinut selviämisestä niin tällä viikolla sain tietää, että omat hoitolapset siirtyvät syksyllä lähemmäs omaa kotiaan päiväkotiin. Asuvat syrjäseudulla ja ymmärrän, että heidän on tärkeää saada sieltä läheltä kavereita. Pisteet lasten äidille aikaisesta ilmoituksesta! Lopettavat minulla joko toukokuun lopussa tai kesäkuussa. Vielä ei tiedä. Onneksi näyttää siltä, että en jää työttömäksi vaan toiset sisarukset olisivat tulossa hoitoon. Oman kuopuksen (5v) ikäinen tyttö ja hänen 1v pikkuveljensä. Pääsen siis taas muistelemaan vaipan vaihtoa ja pyllyn pesua.

Tulee kyllä niin ikävä nykyisiä hoitolapsia. Heidän kanssaan on ollut hieno taival ja olen saanut seurata lasten kasvua. Erityisesti sen kasvun huomaa hoitotytössä joka oli 1,7v kun aloitti minulla. Omatkin lapset ovat tykänneet hoitolapsista paljon ja kaikilla on synkannut hyvin. Ovat leikkineet paljon neljästään ja välillä tietysti pojat keskenään ja tytöt keskenään. Hienoja muistoja onneksi jää.

Tulevat hoitolapset aloittavat mulla kesän jälkeen. En vielä tiedä tarvitaanko elokuussa paljon hoitoa, eli miten homma alkaa ja minkä verran saan palkkaa. Tajusin juuri tänään nimittäin sen, että nyt mulla meneekin koko kesä ilman palkkaa, koska tietysti irtisanovat hoitosopimuksen siihen päivään kun lopettavat mulla. Vielä en tiedä loppuuko jo toukokuun viimeiseen päivään heidän hoito vai tarvitsevatko hoitoa vielä kesäkuussa. Pidetään siis peukkuja, että mies saa töitä. Tosin se tarkoittaa sitä, että kesälomaa ei ole. Viime vuonna ei reissattu missään, joten tämän vuoden kesälle oli suuret odotukset. Nyt emme ehkä pääse edes mummolaan kesällä (No joo, pikavisiitin voi tehdä vklopuksi) Tämäkin on silti vain kestettävä, sillä töiden saanti on kuitenkin todella tärkeää. (Kai silti saa olla vähän harmistunut) Toisaalta uutta työtä ei ole vielä edes, joten voi tullakin hyvin pitkä "kesäloma", mikä ei ole taloudellisista syöstä suotavaa.



Lopuksi pitää purkaa yksi pienempi harmitus, mikä liittyy työhöni. Päätin viimein vuoden alusta investoida hyvään askartelulehteen ja tilasin Taika-lehden vuosikerran. No nyt sitten kerhossa ovat alkaneet tekemään myös samaisesta lehdestä niitä askarteluja joita minäkin olen ajatellut lapsilla teettäät. Voitte uskoa, miten on harmittanut. Toivon vielä, että jospa heillä onkin ollut vain irtonumero ja tämä ei jatkuisi koko vuotta! Muutoin olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen lehteen ja mielelläni sitä ehkä tilaisin pitempäänkin. Olisi nimittäin vähän helpompaa selailla omista lehdistä ideoita askarteluihin kuin keksiä niitä itse (välillä toki olen netistäkin poiminut ideoita, mutta sekin on aikaa vievää puuhaa). Eli pitäkääpä tässäkin peukkuja mulle, ettei kerho tästä eteenpäin "varasta" kaikkia askarteluita multa. (Sillä enhän mä nyt voi enää sen jälkeen ehdottaa lapsille, että tehdäämpä tämmönen kun se on juuri tehty kerhossa. Ei kiinnostaisi ketään)

Mutta jos teksti nyt olikin osittain synkkää niin minulla on kuitenkin tällä hetkellä aurinkoinen mieli ja toivotan kaikille mukavaa vklopun alkua!

HUOMIO!

Tiedän...on tylsää käyttää samaa kuvaa kaksi kertaa peräkkäin, mutta nämä liikennevalot sopivat niin hyvin tähän postaukseen.

Olisi siis tärkeää asiaa.

Elikkä, olen vihdoin osannut muuttaa tuon kommentointi laatikon semmoiseksi että jokainen voi kommentoida. Ei tarvitse enää olla sitä google tiliä. Toivoisin tietysti, että tämän jälkeen mahdollisimman moni jättäisi edes hyvin pienen merkin kommenttilaatikkoon käynnistään. On aina yhtä mukavaa lukea kommentteja. Nyt se on kaikille mahdollista :)

PS. Skrollaa alaspäin. Lisäsin juuri tätä ennen yhden kirjoituksen pitkästä aikaa.

Hiljaiselon katkaisu

Ajattelin, että jospa kirjoitan taas jotain. Hyvää aikaa olisi ollut tässä aiemminkin sillä olin koko viime viikon lomalla. Hoitolapset sairastivat. Sitä edelliselläkin viikolla olin keskiviikon ja torstain vapaalla. Lapset tulivat hoitoon perjantaiksi ja viikonloppuna heillä tauti taas jatkui.

Oma poikakin sairastui torstai aamuna eikä lähtenyt kouluun. Kova päänsärky oli ja hetken kuumetta päälle 38. Se laski ilman lääkettä, mutta päänsärky jatkui. Torstai meni pojalla nukkuessa. Perjantaina heräsi taas unilta ihan hillitömään päänsärkyyn iltapäivällä kolmen jälkeen. Siinä äkkiä soittelemaan yksityisiä lääkäritaloja läpi, että pääseekö jonnekin vielä ja aika saatiin. Diagnoosina influensa B ja lääkkeeksi Tamiflu, joka ei paranna taudista, mutta estää virusta lisääntymästä. Lauantai ja sunnuntai on mennyt kuumeettomasti ja poika jäi vielä tänään kotiin. Toivotaan, että huomenna voisi mennä kouluun. Kuulemma tauti monilla jatkunut uudestaan parin kuumeettoman päivän jälkeen niin pidin siksi vielä kotona. Myös keuhkokuume jälkitautina pelottaa. Mutta toivotaan, että tämä olisi tässä ja muita ei sairastuisi enää.

Tänään siis ekaa kertaa töissä pitkästä aikaa ja olipa kiva päivä.




Tänään askartelimme liikennevalot. Helppoa myös 3-vuotiaalle. Nämä voi ottaa joko leikkiin tai sitten laittaa oman huoneen oveen, kuten esikoiseni haluaa tehdä (ja kuopus ehkä myös matkii). Tähän varmaan myös askarrellaan nuoli jonka voi kiinnittää sinitarralla osoittamaan oikeaa valoa. Vihreää kun saa tulla huoneeseen tai punaista jos ei saa tulla. Mahdollista on myös kiinnittää sinitarralla lappu punaisen valon päälle missä lukee tytöt (jos ei halua tyttöjä huoneeseen) ja vihreään pojat (jos pojat ovat sallittuja). Kaikkea voi keksiä, mutta totuushan meillä on, että kaikki saavat liikkua huoneissa varsinkin silloin kun hoitolapset ovat paikalla.

Naistenpäivänä

Toivotan kaikille aurinkoista naistenpäivää kera lasten askartelemien korttien. Sormiväreillä painettiin näitä. Hoitolapset saavat ilahduttaa äitiään korteilla kun tämä tulee hakemaan. Miehistä kun ei aina tiedä niin varmistetaan tällä tavoin naistenpäivä kukkien saanti. :)

Äiti

Perjantaina 4.3.2011 tuli äidin kuolemasta kuluneeksi 10 vuotta. Paljon on tapahtunut kymmenessä vuodessa. Paljon juuri niitä asioita jotka olisin halunnut jakaa oman äidin kanssa. Valmistuin ammattiin, menin naimisiin ja erityisesti olisin toivonut, että äiti olisi saanut nähdä omat (ja ainoat) lapsenlapsensa. Mun velipuolien lapset olivat äidille tärkeitä ja hän heitä hoiti paljon. Äiti olisi ollut varmasti todella onnellinen, kun olisi nähnyt lapsenlapsensa. Joskus vaan pitää koittaa sopeutua siihen, että elämä ei mene niin kuin toivoisi.



Ylläolevassa kuvassa äiti on hakemassa mua sairaalasta kotiin. En itseasiassa tiedä kuinka vanha olen tuossa kuvassa, mutta pieneltä sintiltä kyllä näytän. :) Synnyin keskosena ja jonkin aikaa varmasti sairaalassa vietin syntymän jälkeen. Tämänkin asian äiti tietäisi, mutta en voi sitä enää kysyä. Niin paljon muutakin kysyttävää olisi...



Tämä kuva on mun ensimmäisestä kodista, jossa asuin 5-luokkalaiseksi asti. Kyseessä oli uusi kerrostalo lähiö, jossa oli paljon lapsiperheitä. Vietin siellä onnellisen lapsuuden ja muistelen aikaa edelleen haikeana. Pihassa asui paljon kavereita ja myös se paras kaverikin tietysti!

Katselin perjantaina valokuvia ja tuntui, että sellaista kuvaa ei ole jossa äiti ei hymyilisi. Hän oli aina iloinen ja positiivinen. Hän jaksoi kannustaa ja rohkaista. Kaipaan kovasti äidin rohkaisevaa elämänasennetta. Hän sai jopa minut rauhoittumaan ja uskomaan, että kaikki menee lopulta hyvin. Nyt täytyisi vaan opetella itse sitä samaa elämänasennetta. Elämä on melkoista opettelua ja hapuilua loppuun saakka.