Sukkatehtaalla

Tämä tehdas tekee erilaisia sukkia tällä hetkellä. Päätin tänään kuvailla, mutta järkkäri päätti, että akku on lopussa niin piti tarttua sitten pokkariin ja sen kyllä huomaa. Näkee kuvista kuitenkin millaisia sukkia tehdas tuottaa.

Edellisien raitasukkien jälkeen tein tälläiset mustat sukat joissa myös hieman raitoja varressa.



Sen jälkeen tein sukat hyvin minimaalisella varrella, joten nämä ovat enemmän kait tossut... tarkoitettu sisäkäyttöön, kun meillä on kylmät lattiat ja tuollaiset lyhytvartiset sukat vetäisee äkkiä jalkaan.



Lopuksi kuva siitä, mitä tällähetkellä on puikoilla. Tästä luultavasti tulee hoitotytölle sukka...

Muistoissa

Isäni soitti perjantaina 25.3. että Valtteri on kuollut. Valtteri oli kissani, tai mun ja äidin kissa. Se tuli meille kun olin muistaakseni 9-luokalla. Äidin työpaikalle vanhainkotiin tuli asumaan mummo, joka ei voinut ottaa kissaansa mukaan. Äiti oli lupautunut ottamaan kissan meille. Isä vastusti kissaa, mutta kissa tuli meille silti. Kyseessä ei ollut pentu vaan noin 1-vuotias kissa. Kissa jäi vanhemmilleni, kun lähdin opiskelemaan. Isäkin oppi pitämään kissasta ja äidin kuoleman jälkeen Valtteri oli hänelle todella tärkeä.

Valtteri oli siis jo hyvin iäkäs kissa. Isä oli löytänyt sen keittiön patterin vierestä makaamasta aamulla. Aika jännää sillä aikoinaan marsuni kuoli samaan paikkaan.

Isä ei onneksi aivan ilman eläinkaveria jäänyt, sillä viime vuonna veljeni autohallin luota löytyi maleksimasta kissanpentu jolla ei ollut kotia. Isä otti sen lopulta luokseen ja kissa sai nimekseen Jussi. Kissa on melkoinen villiviikari ollut ja hajottanut paikkoja ja tavaroita. Nauratti kun isä vertasi kissaa nuorisoon. Miten nuorilla monesti menee vähän liiankin lujaa niin kuulemma Jussi on samanlainen. On niin kova meno.

Tähän loppuun kuva Jussista pienenä pentuna viime vuoden isänpäivänä mun isän sylissä.

Muutos, se ainakin on varmaa.

Elämää, ei sen enempää, on kaikki tää, koita ymmärtää. Näin lauloi Irwinkin.
Jos elämässä nyt mikään muu ei voikaan olla varmaa niin muutos on. Meilläkin muutoksen tuulet puhaltavat ihan ilman meidän omaa haluamme. No, sentään jokin muutos on odotettu. Eli tuon pienen potilaan tervehtyminen. Johan tässä on influensaa poika potenut viikon verran. Viime torstaina alkoi ja tiistaina kävi koulussa, mutta nosti kuumeen ja taas kotoilua. Tänään pääsi kouluun. Nyt on ollu lämpö sitä normaalia eli vähän päälle 36.



Mukava on ollut silti huomata miten hyvin lopulta siskon kanssa ovat tulleet toimeen. Oli niin pitkään kotona, että taisi alistua tilanteeseen eikä kysellyt kavereidenkaan perään. Siskon kanssa leikki jopa Petshopeillakin (ja ihan omasta ehdotuksestaan). Tuli mullekin niin hyvä mieli, kun katsoin sisaruksia leikkimässä hyvässä sovussa ja naureskelevan keskenään. Ainahan se kun ei sellaista ole. Luulen, että kun taas kaverit tulevat kuvioon niin ääni kellossa muuttuu. Se on vähän tylsää.

Siitä muusta muutoksesta taas, mikä tulee vaikkei oltaisi haluttu. Elikkä miehen työpaikan lakkauttaminen. On siirryttävä etsimään uusia haasteita ja toivottavasti niitä myös saisi. Tietysti myös toivoo toisen puolesta, että löytäisi paikan missä viihtyä ja työ olisi mieleistä ja mukavaa.

Miehen asiaa kun on sulateltu jo jonkin aikaa ja tietysti mahdollista työttömyyttäkin (ainakin minä) miettinyt ja huolehtinut selviämisestä niin tällä viikolla sain tietää, että omat hoitolapset siirtyvät syksyllä lähemmäs omaa kotiaan päiväkotiin. Asuvat syrjäseudulla ja ymmärrän, että heidän on tärkeää saada sieltä läheltä kavereita. Pisteet lasten äidille aikaisesta ilmoituksesta! Lopettavat minulla joko toukokuun lopussa tai kesäkuussa. Vielä ei tiedä. Onneksi näyttää siltä, että en jää työttömäksi vaan toiset sisarukset olisivat tulossa hoitoon. Oman kuopuksen (5v) ikäinen tyttö ja hänen 1v pikkuveljensä. Pääsen siis taas muistelemaan vaipan vaihtoa ja pyllyn pesua.

Tulee kyllä niin ikävä nykyisiä hoitolapsia. Heidän kanssaan on ollut hieno taival ja olen saanut seurata lasten kasvua. Erityisesti sen kasvun huomaa hoitotytössä joka oli 1,7v kun aloitti minulla. Omatkin lapset ovat tykänneet hoitolapsista paljon ja kaikilla on synkannut hyvin. Ovat leikkineet paljon neljästään ja välillä tietysti pojat keskenään ja tytöt keskenään. Hienoja muistoja onneksi jää.

Tulevat hoitolapset aloittavat mulla kesän jälkeen. En vielä tiedä tarvitaanko elokuussa paljon hoitoa, eli miten homma alkaa ja minkä verran saan palkkaa. Tajusin juuri tänään nimittäin sen, että nyt mulla meneekin koko kesä ilman palkkaa, koska tietysti irtisanovat hoitosopimuksen siihen päivään kun lopettavat mulla. Vielä en tiedä loppuuko jo toukokuun viimeiseen päivään heidän hoito vai tarvitsevatko hoitoa vielä kesäkuussa. Pidetään siis peukkuja, että mies saa töitä. Tosin se tarkoittaa sitä, että kesälomaa ei ole. Viime vuonna ei reissattu missään, joten tämän vuoden kesälle oli suuret odotukset. Nyt emme ehkä pääse edes mummolaan kesällä (No joo, pikavisiitin voi tehdä vklopuksi) Tämäkin on silti vain kestettävä, sillä töiden saanti on kuitenkin todella tärkeää. (Kai silti saa olla vähän harmistunut) Toisaalta uutta työtä ei ole vielä edes, joten voi tullakin hyvin pitkä "kesäloma", mikä ei ole taloudellisista syöstä suotavaa.



Lopuksi pitää purkaa yksi pienempi harmitus, mikä liittyy työhöni. Päätin viimein vuoden alusta investoida hyvään askartelulehteen ja tilasin Taika-lehden vuosikerran. No nyt sitten kerhossa ovat alkaneet tekemään myös samaisesta lehdestä niitä askarteluja joita minäkin olen ajatellut lapsilla teettäät. Voitte uskoa, miten on harmittanut. Toivon vielä, että jospa heillä onkin ollut vain irtonumero ja tämä ei jatkuisi koko vuotta! Muutoin olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen lehteen ja mielelläni sitä ehkä tilaisin pitempäänkin. Olisi nimittäin vähän helpompaa selailla omista lehdistä ideoita askarteluihin kuin keksiä niitä itse (välillä toki olen netistäkin poiminut ideoita, mutta sekin on aikaa vievää puuhaa). Eli pitäkääpä tässäkin peukkuja mulle, ettei kerho tästä eteenpäin "varasta" kaikkia askarteluita multa. (Sillä enhän mä nyt voi enää sen jälkeen ehdottaa lapsille, että tehdäämpä tämmönen kun se on juuri tehty kerhossa. Ei kiinnostaisi ketään)

Mutta jos teksti nyt olikin osittain synkkää niin minulla on kuitenkin tällä hetkellä aurinkoinen mieli ja toivotan kaikille mukavaa vklopun alkua!

HUOMIO!

Tiedän...on tylsää käyttää samaa kuvaa kaksi kertaa peräkkäin, mutta nämä liikennevalot sopivat niin hyvin tähän postaukseen.

Olisi siis tärkeää asiaa.

Elikkä, olen vihdoin osannut muuttaa tuon kommentointi laatikon semmoiseksi että jokainen voi kommentoida. Ei tarvitse enää olla sitä google tiliä. Toivoisin tietysti, että tämän jälkeen mahdollisimman moni jättäisi edes hyvin pienen merkin kommenttilaatikkoon käynnistään. On aina yhtä mukavaa lukea kommentteja. Nyt se on kaikille mahdollista :)

PS. Skrollaa alaspäin. Lisäsin juuri tätä ennen yhden kirjoituksen pitkästä aikaa.

Hiljaiselon katkaisu

Ajattelin, että jospa kirjoitan taas jotain. Hyvää aikaa olisi ollut tässä aiemminkin sillä olin koko viime viikon lomalla. Hoitolapset sairastivat. Sitä edelliselläkin viikolla olin keskiviikon ja torstain vapaalla. Lapset tulivat hoitoon perjantaiksi ja viikonloppuna heillä tauti taas jatkui.

Oma poikakin sairastui torstai aamuna eikä lähtenyt kouluun. Kova päänsärky oli ja hetken kuumetta päälle 38. Se laski ilman lääkettä, mutta päänsärky jatkui. Torstai meni pojalla nukkuessa. Perjantaina heräsi taas unilta ihan hillitömään päänsärkyyn iltapäivällä kolmen jälkeen. Siinä äkkiä soittelemaan yksityisiä lääkäritaloja läpi, että pääseekö jonnekin vielä ja aika saatiin. Diagnoosina influensa B ja lääkkeeksi Tamiflu, joka ei paranna taudista, mutta estää virusta lisääntymästä. Lauantai ja sunnuntai on mennyt kuumeettomasti ja poika jäi vielä tänään kotiin. Toivotaan, että huomenna voisi mennä kouluun. Kuulemma tauti monilla jatkunut uudestaan parin kuumeettoman päivän jälkeen niin pidin siksi vielä kotona. Myös keuhkokuume jälkitautina pelottaa. Mutta toivotaan, että tämä olisi tässä ja muita ei sairastuisi enää.

Tänään siis ekaa kertaa töissä pitkästä aikaa ja olipa kiva päivä.




Tänään askartelimme liikennevalot. Helppoa myös 3-vuotiaalle. Nämä voi ottaa joko leikkiin tai sitten laittaa oman huoneen oveen, kuten esikoiseni haluaa tehdä (ja kuopus ehkä myös matkii). Tähän varmaan myös askarrellaan nuoli jonka voi kiinnittää sinitarralla osoittamaan oikeaa valoa. Vihreää kun saa tulla huoneeseen tai punaista jos ei saa tulla. Mahdollista on myös kiinnittää sinitarralla lappu punaisen valon päälle missä lukee tytöt (jos ei halua tyttöjä huoneeseen) ja vihreään pojat (jos pojat ovat sallittuja). Kaikkea voi keksiä, mutta totuushan meillä on, että kaikki saavat liikkua huoneissa varsinkin silloin kun hoitolapset ovat paikalla.

Naistenpäivänä

Toivotan kaikille aurinkoista naistenpäivää kera lasten askartelemien korttien. Sormiväreillä painettiin näitä. Hoitolapset saavat ilahduttaa äitiään korteilla kun tämä tulee hakemaan. Miehistä kun ei aina tiedä niin varmistetaan tällä tavoin naistenpäivä kukkien saanti. :)

Äiti

Perjantaina 4.3.2011 tuli äidin kuolemasta kuluneeksi 10 vuotta. Paljon on tapahtunut kymmenessä vuodessa. Paljon juuri niitä asioita jotka olisin halunnut jakaa oman äidin kanssa. Valmistuin ammattiin, menin naimisiin ja erityisesti olisin toivonut, että äiti olisi saanut nähdä omat (ja ainoat) lapsenlapsensa. Mun velipuolien lapset olivat äidille tärkeitä ja hän heitä hoiti paljon. Äiti olisi ollut varmasti todella onnellinen, kun olisi nähnyt lapsenlapsensa. Joskus vaan pitää koittaa sopeutua siihen, että elämä ei mene niin kuin toivoisi.



Ylläolevassa kuvassa äiti on hakemassa mua sairaalasta kotiin. En itseasiassa tiedä kuinka vanha olen tuossa kuvassa, mutta pieneltä sintiltä kyllä näytän. :) Synnyin keskosena ja jonkin aikaa varmasti sairaalassa vietin syntymän jälkeen. Tämänkin asian äiti tietäisi, mutta en voi sitä enää kysyä. Niin paljon muutakin kysyttävää olisi...



Tämä kuva on mun ensimmäisestä kodista, jossa asuin 5-luokkalaiseksi asti. Kyseessä oli uusi kerrostalo lähiö, jossa oli paljon lapsiperheitä. Vietin siellä onnellisen lapsuuden ja muistelen aikaa edelleen haikeana. Pihassa asui paljon kavereita ja myös se paras kaverikin tietysti!

Katselin perjantaina valokuvia ja tuntui, että sellaista kuvaa ei ole jossa äiti ei hymyilisi. Hän oli aina iloinen ja positiivinen. Hän jaksoi kannustaa ja rohkaista. Kaipaan kovasti äidin rohkaisevaa elämänasennetta. Hän sai jopa minut rauhoittumaan ja uskomaan, että kaikki menee lopulta hyvin. Nyt täytyisi vaan opetella itse sitä samaa elämänasennetta. Elämä on melkoista opettelua ja hapuilua loppuun saakka.

Ystävänpäivän iltana

Tänään on ollut kunnon pakkaspäivä. -24C näytti mittari aamulla ja se tuntuu kyllä kylmälle pitkän lauhan jakson jälkeen. Enää ei tehdä lumiukkoja. Lapsilla oli kerhopäivä joten ei kun villavaatetta niskaan ja kävelylle kohti kerhoa. Naapurin tyttökin tuli taas meidän kanssa kerhoon joten saan kyllä katseita kulkiessani katraan kanssa.

Lapset askartelivat kavereilleen ystävänpäivä kortteja ja tekaisin pannarin jotta voisimme hieman herkutella ystävänpäivän kunniaksi.

Viime viikolla askartelimme jo tälläiset ystävyys nallet:



Mieskin yllätti mut tänään iloisesti: tuomalla kauniin ystävänpäivä kukkakimpun. Neiti 5v oli myös oikein vaikuttunut kimpusta. Olivat hänen mielestään kauniin värisiä ja niin minustakin! Tuo kimpussa oleva "keppi" on kuulemma onnen bambu :)



Itsekin väsäsin miehelle tämän näköisen kortin:


Vaikka ulkona oli kireä pakkaspäivä niin sisällä vietettiin lämmintä ystävänpäivää. :)

Tänään meillä kävi vieraita. Kuopuksen kummitäti lapsineen tuli kahvittelemaan 5-vuotiaan kunniaksi. (Nyt taitaakin viimein olla kaikki käyneet joiden on ollut tarkoituskin.) Samalla minäkin näin kummipoikaani. Hän on melkoinen hurmuri hymyineen. Harmillisen vähän nähdään, kun ei asuta samassa kaupungissa.

Neiti sai ison paketin, josta paljastui barbin auto. Barbeilla ja Moxieilla leikitäänkin päivittäin joten pääsevät varmasti nyt ajelulle usein. Auto kiinnosti isoveljeäkin siinä määrin, että meinasi tulla riita kuka autolla ajelee.



Sukkahousut löytyi toisesta paketista ja isovelikin sai oman paketin jossa oli bagukan taskulamppu. Nukkumaan mennessä luki taskulampun valossa kirjaa. Niin ja sain minäkin paketin, josta löytyi hurmurin 1v valokuva.

Vieraiden lähdettyä kävimme pitkästä aikaa koko perhe luistelemassa. Merkittäväksi tämän tekee se, että minä olin ekaa kertaa luistimilla tällä kaudella. Olen ollut tänä talvena aina vain kengät jalassa "luistelemassa". Saa nähdä onko jalat huomenna aivan pökkelöt ja kipeät. Hauskaa kuitenkin oli. Kentällä oli myös miehen työkaveri poikansa kanssa ja muita pikkupoikia ja he saivat lopuksi aikaan hieman kunnon peliäkin.

Tänään tapahtui siis vklopun kohokohdat. Lauantaina sain ainoastaan viimen laitettua varastoon viimeiset joulu tavarat jotka olivat odottaneet sitä, että keksin mihin ne pakkaan. Hups, helmikuulle mentiin sen asian kanssa, mutta joskus näin. :) Nämä mitkä odottivat varastoimista ansaitsevat tulla näytetyksi täälläkin, vaikka joulu on ajat sitten ohitse. Yksi niistä oli esikoisen koulussa tekemä joulukalenteri. Tykästyin kalenteriin kovasti. Siinä liikutetaan pientä tonttua aina siihen päivään mikä kulloinkin on menossa.



Kaksi muuta pakkaamista odottavaa olivat lasten joulusukat, jotka saivat esikoisen kummeilta Amerikan tuliaisina viime vuonna. Minusta nämä ovat tosi hienot ja olin juuri ihastellut joulusukkia netissä ennen kuin lapset nämä saivat. (Hauska sattuma)
Ajattelin sitten, että meille tulee ehkäpä nyt omanlaisemme joulusukka perinne. Ei siis täysin samanlainen kuin Amerikassa, vaan meillä taidetaan tästä lähtien laittaa jouluaatto aamuksi aina pienet paketit lapsille sukkiin. Viime jouluna sukista löytyivät Petshopit molemmille.



Isoveljen sukka on tuo jossa on poro ja pikkusiskon se jossa on koira. Tämmöisiä joulu juttuja vielä näin helmikuussa.

Niin se viikko mennä hurahti ja ollaan perjantaissa aloittamassa vkloppua. Mulla takaraivossa kolkuttelee ajatus siitä miten pitäisi aloittaa parempi elämä. Haluaisin pystyä herkuttelemaan kohtuudella ja välttämään mässäilyä. Ei tunnu onnistuvan. Olen perso makealle ja jo alkuviikosta päässä pyöri ajatus, että kunhan perjantaihin päästään niin haluan ehdottomasti leipoa mokkapaloja (tai masaliisaa, joksi sitä täällä päin usein myös kutsutaan).



Pelliltä on hävinnyt tänään yks ja toinenkin palanen mun suuhun. Pieniä paloja vain. Huijaan itseäni, että eihän se haittaa kun otan vain tämän yhden...ja sitten kohta käyn ottamassa taas yhden pienen palan...

Tällä viikolla olen kyllä mässännyt myös muillakin herkuilla kuin makeilla. Tonnikala salaatti (johon ronskilla kädellä laitettu valkosipulia) kelpaa mulle liiankin hyvin. Tätä tulee syötyä joka kerta aivan liikaa (siis jos miettii mikä on normaali ja järkevä annoskoko)



Kaiken mässäämisen ohella kävin sentään pitkästä aikaa lenkillä. Välillä on ollut aikoja, kun yksin lenkkeileminen on tuntunut mukavalta, mutta nyt ei tunnu. Jos jotain ikävää on mielenpäällä niin se sitten tulee ajatuksiin kun on ihan itsekseen. Lenkistä ei tulekaan hyvää mieltä vaan päinvastoin.

Pojallakin oli tänään koulussa ekaa kertaa hiihtoa liikunta tunnilla. Aiemmin ovat luistelleet. Me ollaan kyllä luvattoman vähän tänä talvena luisteltu saati hiihdetty. Kumpa hiihtolomalla olisi säät suotuisat näiden lajien harrastamiseen.

Eilen kävimme iltasella kyläilemässä ja juhlistamassa erästä 5-vuotiasta neitiä. Iltaa vietettiin mukavassa porukassa kolmen perheen kesken. Lapsia oli paikalla kuusi. Mies teki huomion, että jokainen perhe oli erilainen: meillä on poika ja tyttö, illan isäntä perheellä on kaksi tyttöä ja kolmannella perheellä on kaksi poikaa. Jokaisella siis hieman erilainen tilanne. Ilta itsessään meni rupatellessa ja herkutellessa. Erittäin mukava lopetus vklopulle ja tuli niin tarpeeseen mulla. Tosin elän silti edelleen sosiaalisen elämän vajauksessa, eli jotain pysyvämpää olisi tapahduttava, että mieli piristyisi. Mitähän se olisi...itse on jotain asialle tehtävä sillä kuka sen kissan hännän nostaisi jollei kissa itse?



Viime kirjoituksessa taisin mainita, että tekisin kummipojalle lapaset. Se projekti siirtyi sillä löytyi pari keskeneräistä. Eilen ja tänään ahkeroin ja sain valmiiksi kuopukselle lapaset (Kuva tuossa yllä). Elämäni ekaa kertaa tein peukalokiilan (Olen tehnyt aiemmin ilman kiilaa ja kyllä semmoisetkin ovat käyttöön kelvanneet lapsille). En ole oikein tyytyväinen tuohon kiilaan. Jospa joskus saisin joltakin konkarilta neuvoja niin siitä tulisi siistimpi. Jotenkin mun lisäykset näyttävät rumilta, vaikka mielestäni tein ne aivan kuin ohjeessa sanottiin. Lapaset tein Novitan 110cm ohjeella 7-veljestä langasta ja aika naftit tuli, mutta menee nyt tämän kevät-talven kyllä.

Kerhossa oli tänään valokuvaus. En ymmärrä miten aina ennen valokuvausta tytölle iskee hymyily kompleksi. Se ei johdu siitä, että kuvaus on tulossa, vaan iskee aina jo ennen kuin tietää edes valokuvauksesta. Viime vuonna myös tässä keväällä iski sama ongelma. Kuitenkin tyttö on tosi innoissaan valokuvauksesta ja odotti sitä kuin kuuta nousevaa. Hyvin oli kuulemma mennyt kun kysyin (tarkoittaa sitä, ettei kukaan lapsista kieltäytynyt kuvauksesta). Se, millaisia ilmeitä kuvista löytyy on sitten eri asia. Irvistys hymyn tilalla?? Toivottavasti ei kuitenkaan.

Loppuun vielä kuva isosta rusakosta, joka kyyhötti kerhon pihassa aamulla. Taisi olla raukka sairas tai sitten todella kesyyntynyt, koska ei välittänyt vaikka lapset olivat aivan vieressä. Olisivat voineet silittääkiin halutessaan niin lähelle pääsi. Itsekin kävin lähes kosketus etäisyydeltä nappaamassa tämän kuvan puhelimellani, kun muuta kameraa ei ollut mukana.

Viikonlopun suunnitelmat menivät uusiksi. Meillähän sairastettiin tässä viikolla. Esikoinen oli poissa koulusta kolme päivää kuumeen vuoksi. En tiedä mikä kuume tauti se oli, sillä mitään muuta ei ollut. Päivät oli aivan terveen oloinen ja energinen (vähän liiankin), mutta illaksi nosti lämpöä. Torstaina ei kuitenkaan enää ollut lämpöä ja pääsi perjantaina kouluun.

Odotettiin miehen veljen perhettä kylään täksi vklopuksi, mutta tämä meidän sairastelu laittoi suunnitelmat uusiksi. No, onneksi me ollaan menossa heidän suuntaan hiihtoloma viikolla joten ei hätää. Kunhan ei vain silloin sitten puske mitään uutta tautia! Nyt on niin paljon kaikkea liikkeellä.

Mulla on suuri sosiaalisen elämän vaje. Välillä kaipaan kovasti kotiäiti aikoja, jolloin viikko oli täynnä kyläilyitä ystävien luona. Huomenna on onneksi luvassa kyläilyä 5v synttäreiden merkeissä.

Mutta mitäpä ongelmaa nainen ei voisi yrittää paikkailla herkuttelulla? (Nimenomaan yrittää, lopputulos ei kyllä mua ainakaan yleensä tyydytä). Pakastimesta löytyi vielä pari jättiläis pulla-poikaa. Katosivat yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin.




Lisäksi kulutin aikaani kutomalla sukkani valmiiksi. Kerrankin yritin kutoa jotain ohjeen mukaan, mutta olin taas niin innokas, etten muistanut seurata ohjetta ja sukista tuli sitten vähän erilaiset kuin piti, mutta olen tyytyväinen niihin tälläisinä.



Edelleen paikkaillakseni sosiaalisen elämäni vajetta kutsuin siskoni miehensä kanssa meille kylään, mutta sekin meni hieman mönkään. He kävivät piipahtamassa puolisen tuntia sillä siskon miehen poika oli juuri saanut ajokortin ja tarvitsi autoa.

Ai niin, melkein unohdin, että aamupäivä mulla meni oikein mukavasti. Päätin vihdoin torjua mökkihöperyyttäni lähtemällä pitkästä aikaa keskustaan. Meillä on täällä kaksi lapsille suunnattua kirppistä. En ole aikoihin niissä käynyt, mutta nyt vain tuli tunne, että pitäisi mennä ja se kannatti. Löysin kuopukselle Reimatecin toppahousut viidellä eurolla ja Remun toppahousut (myös kosteussuojatut) 1,5 eurolla!

Nyt lämpiää sauna ja sen jälkeen kaivan esiin taas lankoja (jos alottais toiselle kummipojalle lapasia) ja telkusta tulee taas yks Bondi... Niin ja sipsejä ja dippiäkin on eilisestä. Eli yhteenvetona: Kyllä tämä on hyvä päivä.

Ensimmäinen kirja minkä esikoinen on itse lukenut! Hän sai nyt tammikuussa ihan oman kirjasto kortinkin. Kirjastoauto pysähtyy heidän koulun pihassa ja saavat lainata kirjoja. Hauskaa on, että poika lukee aina ääneen (toistaiseksi ainakin). Eli kun lueskelee yksin huoneessaan iltaisin niin sieltä kuuluu tasaista höpinää. Nähtäväksi jää tuleeko lukemisesta pojalle "harrastus". Ei hän vaikuta kovin lukutoukalta. Aku Ankkoja kyllä on selannut PALJON varmaan 3-vuotiaasta lähtien, mutta alkaako romaanien lukeminen kiinnostaa on toinen juttu. Itse luin lapsena paljon. Päivät kyllä leikin kavereiden kanssa ulkona, mutta iltaisin nukkumaan mennessä saatoin lukea yhtäkkiä yhden kirjan loppuun asti.



Kirjassa oli 48 sivua. Tekstin seassa oli myös kuvia.

Lauhat kelit (maanantaina satoi jopa vettä) vaihtuivat yllättäen taas kovaan pakkaseen. -18 astetta oli aamulla. Turhan paljon, että pienin hoitolapsi tarkenisi ulkoilla pitkään. Päätettiin kuitenkin käydä kirjastoautossa. Ollaan käyty viimeksi joskus ennen joulua.

Lainattiin kirjoja vain lapsille. Tytöille tietysti prinsessa kirjoja ja hoito-poika valitsi kummitus kirjan ja Tuomas Veturi kirjan. Itse tahkoan edelleen viime vuonna lainaamiani Lankakauppa sarjan paksuja romaaneja. Ensimmäinen vasta menossa. Kirja olisi varmasti ihan hyvää luettavaa, mutta koskaan en ehdi lukea riittävän pitkää aikaa ilman keskeytystä niin mielenkiinto ei jotenkaan pysy yllä. Saa nähdä joudunko luovuttamaan vai saanko kirjat luettua.



Pakkaspäivää on vietetty siis lukemalla kirjoja (siis niitä lapsille lainattuja), tekemällä PALJON taidetta eri muodoissa. (Väritys kuvien värittämistä ja vesiväreillä maalausta.) Oma esikoinen on toista päivää kotona sairastamassa ja pojat ovat rakentaneet legoilla (ikisuosikki) ja tytöt leikkineet PetShopeilla. Osassa PetShopeista on magneetti ja niitähän on hauska laittaa pyykinkuivaustelineeseen kiipeilemään.



Itse olen kokenut jonkinlaisia tylsyyden tunteita. Ei tapahdu riittävästi, tarvisin enemmän "toimintaa". Sairastamisen vuoksi elämä pyörinyt liikaa kotiympyröissä. Suurin arjen luksus on ollut herkuttelu. Ei hyvä juttu... Kuulostaa varmaan todella fiksulta, että jos ei pääse lenkille niin korvataampa lenkki vaikka suklaalevyllä. Hups!

Olen aina pitänyt enemmän kesästä kuin talvesta. Johtuisikohan siitä, että palelen suunnattomasti jo muutamassa pakkasasteessa. Viime talvi oli kuitenkin omaa luokkaansa. Olin innoissani lumesta ja nautin katsella lasten riemua lumileikeissä ja pulkkamäessä. En vielä keväälläkään halunnut talven loppuvan. Luulin, että kyseessä on jotain ainutlaatuista mikä ei enää toistu. Tämä talvi on kuitenkin osoittanut, että olin väärässä. Toinen talvi heti perään jolloin lapset saavat nauttia lumesta. Lasten ilo on parasta!

Tänä vuonna en usko toivovani talven jatkuvan ja jatkuvan vaan kaipaan kevättäkin. Vielä kuitenkin nautin tammikuun pimeistä illoista jolloin voi tunnelmoida kynttilöiden loisteessa.

Alla olevassa kuvassa vielä päivän sotkutkin jäljellä. Lehtiä lattialla ja lampun varjostinkin näkyy olevan vinossa. On ollut lapsilla kova meno ilmeisesti. (Kyseistä lamppu nurkkaa käytetään usein piilopaikkana ja lamppu saa silloin tällöin kyytiä...



Kuvassa näkyy myös meidän uusi kaappi. Hankittiin se leluille ja peleille. Useimmissa perheissä voidaan laittaa leluja kiertoon kun lapset kasvavat ja mielenkiinnon kohteet muuttuvat. Meillä lähes kaikki säästetään mun työn vuoksi. Leluja tarvitaan kaiken ikäisille lapsille. Lasten omissa huoneissa on tällä hetkellä ne lelut joilla eniten leikkivät ja olohuoneen kaapissa sitten ne joista ovat jo "kasvaneet ohi" tai muuten vain harvemmin leikkivät.

.......................

Taidan tästä mennä sytyttämään kynttilät ja jatkamaan sukka-projektiani. Se jäi kesken kun sairastuin. Eilen lopettelin lopulta sen ensimmäisen sukan ja aloitin jo hieman uutta.

Ja kuinka sitten kävikään: eli tarinoita hiljaisuuden takaa

Ei pitänyt pitää tälläistä taukoa blogissa. Päinvastoin toivoin voivani kirjoittaa usein...ainakin vähän. Ei mitään maraton kirjoituksia vain pienesti siitä mitä on tapahtunut ja mitä olen tuntenut. Mitä sitten tapahtui, kun en kirjoittanutkaan? Ei sen kummempaa kuin, että sairastuin oikein pitkän kaavan mukaan enkä ole vieläkään parantunut, mutta nyt jo jaksaa koota ajatuksiaan tänne. Se on kai hyvä merkki parantumisen kannalta.

10.1. mulla ja lapsilla jatkui arki. Koululaisen koulu jatkui loman jälkeen, kerholaisella kerho jatkui ja minulla työt: hoitolapset tulivat loman jälkeen. Pienemmästäkin hoitolapsesta tuli kerholainen. Suuri virstanpylväs ja hän meni ylpeänä kerholaisena reippaasti kerhoon. Minä sain pienen tauon päivään. Tauon jolloin voin käydä ruokakaupassa, suunnitella askarteluja, viikon ohjelmaa ja touhuamisia lasten hoitopäiviin, laittaa ruoan valmiiksi nälkäisille kerholaisille ja päiväunipaikat nukkujille.



13.1. Nuutin päivä, jolla on lapsille suuri merkitys. Se on nuutipukki päivä! Silloin käydään nuutittamassa ihmisten kotona. Pukeudutaan siis erilaisiin asuihin ja käydään laulamassa ihmisten kotona ja saadaan pakkioksi karkkia tai rahaa.

Ennen nuutittamista käytiin kuopuksen 5v neuvolassa. Hyvin kasvaa ja tasaista käyrää koko ajan. Pituutta oli 110,6cm. Tehtävät sujuivat hyvin. Näön tarkastuksen jälkeen saatiin kehote varata aika silmälääkärille. Eli kaikkia E- kirjaimia ei tyttö nähnyt mitä olis tarvinnut. En tiedä onko näkö oikeasti huono, vai eikö uskaltanut vain vastata niihin vaikeimpiin (pienimpiin) kirjaimiin mitään. Hän monesti jättää leikin kesken jos pelkää epäonnistuvansa. En kuitenkaan voi tietää onko tässä siitä kyse. No sinne silmälääkärille mennään niin ehkä asia selviää.

Illalla sitten oli varsinainen koitos eli lähdettiin laulamaan ihmisille. Esikoinen oli pukeutunut merirosvoksi ja kuopukselle laitettiin mun äidin vanha esiliina ja huivi päähän mummo-tyyliin kiinni leuan alta. Hieman ennen lähtöä mun olo huononi. Kurkku tuli kipeäksi ja lämpökin taisi nousta. Halusin kuitenkin viedä lapset kierrokselle, koska olin sen luvannut. Haettiin naapurista kuopuksen kaveri mukaan ja lapset lauloivatkin tosi reippaasti ja hienosti. Karkki saalis oli sen mukainen. Suklaapatukoita ja suklaalevyjä vaikka muille jakaa...



14.1 pidettiin kuopuksen 5v kaverinsynttärit. Tytön ekat kaverisynttärit ja kutsun sai kolme kaveria. Kaksi tästä viereisistä taloista ja yksi ikätoveri jota nähtiin paljon kun minä ja hänen äitinsä oltiin vielä kotiäitejä. Synttärit meni hyvin. Totesin, että tytötkin osaavat pelleillä pöydässä (tosin pojat kyllä voittaa tässä lajissa) ja leikkejä olin valmistautunut nytkin vetämään kuten esikoisen synttäreillä. Tosin vähän erilaisia leikkejä. Hittejä olivat se kun kierretään musiikin soidessa tuoleja (joita yksi vähemmän kuin leikkijöitä) ja kun musiikki sammuu pitää istua tuolille. Ilman tuolia jäänyt putoaa leikistä. Toinen mistä tykättiin oli aarteen etsintä pimeässä huoneessa taskulampun valossa. Rikkinäinen puhelin-leikki taas ei toiminut näillä tytöillä sillä kukaan ei uskaltanut sanoa, mikä oli kuiskattu lause. Tanssimisesta tytöt myös tykkäsivät kovasti. Se ei ollut mun leikki listalla, vaan ihan itse halusivat tanssia. Smurffit musiikkina. Saapi nähdä vieläkö vuoden kuluttua se on smurffit mikä meillä soi...




15.1 pidettiin sukulaisille kutsut joilla juhlittiin molempia lapsia. Ilahduin todella paljon sillä kaikki kutsutut pääsivät tulemaan (paitsi siskon kanssa sovittiin, että tulevat toisella kertaa). Lisäksi kaikki näyttivät viihtyvän hyvin ja viipyivät tavallista kauemmin. Kyllä voi pienet asiat ilahduttaa kovasti, koska ne eivät suinkaan ole itsestäänselvyys!

16.1. tauti paheni ja olo oli kurja. Päädyin kuitenkin että olen töissä maanantaina.



18.1. Ääni ei kestänytkään maanantain työpäivän puhumista ja ääni oli vallan poissa. Kuiskaamalla kuului ääntä enemmän kuin jos olisin yrittänyt puhua normaalisti. (Tiedän, että kuiskan on pahempaa rasitusta kuin puhuminen). No, oletin että ääni palaa kun juon kuumaa ja hoitolapset tulivat hoitoon. Eipä palannut...

19.1. Sairaslomalla ja hiljaista päivää pitämässä (ei oikein onnistu lapsiperheessä) Ääntä kuitenkin tuli pikkaisen illalla ja päätin että jaksan taas seuraavan päivän töissä, koska torstai on kerhopäivä eli mun ei tarvi itse puhua niin paljon.

23.1. Yskä kiusaa edelleen. Onneksi sain kuitenkin yskänlääkkeen jonka turvin olen muutamana yönä nukkunut. Kurkku rasittuu helposti ja voimat eivät ole entisellään, mutta viimein tuntuu että ylöspäin mennään. Kyllä se tästä. Eilen kevätaurinkokin paistoi pitkään ja ulkona oli tosi kaunista!

Tarkoitus jatkaa blogia nopeampaan tahtiin (ei näin pitkiä taukoja). Kunhan vain pöpöt pysyisivät poissa ja voimia riittäisi. En haluaisi tälläistä hiljaisuutta enää pitää. Tämä on kuitenkin hauskaa puuhaa.

Lunta on kolattu ihan kiitettävästi. Harmillista vain, että ennusteen mukaan huomenna muuttuu plussa keliksi. Vettäkin on luvassa. Liukasta tulee. Päätin tänään lähteä lenkille todella pitkän tauon jälkeen. Kuopuksen kaverin äiti lähti mukaani ja totesi, että töitä on luvassa paljon hänelle tulevina päivinä. Tarkoitti murtuneita lonkkia, katkenneita käsiä yms. En haluaisi joutua hänen "työlistalleen".



Olen lomaillut koko viikon ja tänään työt alkoivat kolkutella takaraivossa. Sen huomasi mielialassa. Harmitti kaikki mikä ei muutoin harmita. Piti lähteä pihalle ja hauskuuttaa naapureita taas kerran. Otin lasten minilumikolan ja kolailin sillä kuopukselle ja kaverilleen pienen polun jota pitkin pääsevät toistensa luo kyläilemään. Aikuisten kolakin olisi ollut tarjolla, mutta halusin nimenomaan lasten kolan. Sen jälkeen otin potkukelkan ja selkä vääränä potkuttelin pari kertaa edes takaisin pihallamme. Ovathan naapurin nähneet minun kyyditsevän lapsia kelkalla mutta tänään huvittelin lasten tavaroilla ihan yksinäni. Mutta ainakin pääkoppa tuulettui vähäsen. Ja pyysin mä lopuksi myös kuopuksen mulle hiihtokaveriksi. Käytiin pieni lenkki hiihtämässä. Esikoinen ei malttanut lähteä kun oli pelailut kesken.

Täytyy saada itseeni puhtia enemmän ja ajattelin että tänne voin hyvin kirjoitella asioita joihin olen tyytyväinen. Sitä sanotaan, että laiska töitään laskee, mutta nyt tarvitsen juuri sitä: Tietoa siitä mihin olen pystynyt ja jaksanut.

Arki kutsui tänään esikoisen harkkojen merkeissä. Lapset harrastavat maltillisesti ja mies harrastaa jopa melkein joka päivä jotain. Minä olen ollut väliinputoaja enkä ole jaksanut mitään. Lenkille pitäisi taas jaksaa ja vaikka laskea niitä kertoa jos se auttaa. Ylipainoa mulla ei ole, mutta parempi fyysinen kunto auttaa jaksamaan varmasti paremmin arkea.

Eilen - tänään

EILEN oli loppiainen.

Meillä sitä vietettiin vieraita kahvittaen. Nuorena tyttönä kävin kennelissä hoitamassa koiria ja kennelin omistajasta tuli ystäväni. On hauskaa miten joidenkin kanssa pääsee heti samalle aaltopituudelle, vaikka tapaamisesta olisi pitkä aika. Myöskään ikäero ei haittaa. Ystävällänikin on perhe ja lapsetkin saivat kaverin. Ei tarvinnut vain aikuisten juttuja kuunnella.

Illalla käytiin hiitämässä melkoisessa myrskyssä. Minä ja lapset suksilla, mies jalan kameramiehenä. Nyt kuopuksellakin on kunnon sukset ja monot. Ei lähde sukset jalasta kun kaatuu. Jokohan tänä vuonna saataisiin miehellekin omat sukset? Se on arvoitus, jonka vastausta en tiedä. Onneksi lähipuistoon oli jo ajettu latu. Myös esikoisen koulun vierestä löytyi latu, jossa kävimme. Tuuli oli kuitenkin tuiskannut ladut melkein umpeen. No, ehkä arkena ne käydään ajamassa uudestaan tai sitten vain pitää itse koittaa hiihtää niitä auki.

Päätin myös jatkaa pitkästä aikaa kutomista. Sekin jäi viime vuonna samoihin aikoihin kun uupumus iski. Itseasiassa kaikki omat jutut jäivät. Aloitin pitkävartisia sukkia itselleni. On muuten tosi helppoa kun kerrankin raidat tulevat samasta kerästä. Ei tarvitse selvitellä sotkuun menneitä lankoja.

Aloitin myös uuden kameran käytön opettelun. (No, itseasiassa tämän aloitin jo 5.1.2011 kun kamera saapui meille). Vaikka olen hätäinen ja haluaisin kaiken heti niin en kuitenkaan toteuta tälläistä elämäntapaa, vaan harkitsen välillä liikaakin. Monen monta vuotta olen järjestelmä kamerasta haaveillut. Monta kertaa olen myös ollut hilkulla sellaisen ostaa. Olisin edelleen ilman kameraa ellei mies olisi tehnyt hankinta päätöstä. Nyt siis ihmettelemme ja harjoittelemme uudella kameralla kuvausta. Hauskaa on kun voi tarkentaa tiettyyn kohteeseen ja muu kuvasta on sumeaa. Tosin sitten voikin miettiä, että miten koko kuvasta saa tarkan? Tässä yksi ensimmäisistä kuvistani. Taustalla joulukuusi valoineen.

TÄNÄÄN sataa lunta. Me kolaamme hikihatussa. Tämä varmasti on hyvä kuvaus koko päivälle. Aamupäivällä kävin lasten kanssa kolaamassa ekan kerran. Oman ja naapurin etupihan sekä parkkipaikasta puolet. Joku oli kolannut toisen puoliskon. Iltapäivällä olen lupautunut miehen kanssa kolaamaan isäni pihan. Sen jälkeen ehkä vielä hommia omassa pihassa, ellei naapuri ole ehtinyt ennen meitä. Toivon aina ehtiväni ennen häntä sillä lumen kolaaminen on vähintä mitä voimme tehdä hänen hyväkseen.

Uusi alku

Uusi vuosi saa aikaan tunteen kuin voisi aloittaa kaiken alusta. Ihan niin se ei kuitenkaan mene, sillä paljon vanhaa seuraa mukana. Jotain uutta voin kuitenkin aloittaa. Voin päättää huolehtia omasta hyvinvoinnistani edellis vuotta paremmin. Haluan huolehtia myös lähimmäisistäni entistä paremmin.

Tänä vuonna haluan myös ottaa enemmän aikaa itselleni. Viime vuonna unohdin itseni ja väsyin, ehkä nyt olisin viisaampi tässä asiassa. Osittain siksi päätin jatkaa blogia. Toivon, että kirjoittaminen auttaisi jaksamaan vaikeinakin hetkinä ja myöhemmin jopa näkemään asioiden ja tapahtumien mittasuhteet.

Uuden alun merkeissä päätin jatkaa kirjoittamista uudessa osoitteessa ja uudella blogin nimellä. Jotain vanhaa tuttua kätkeytyy silti tämänkin blogin nimeen. Eli nimi on napattu taas yhden lempi artistini biisin nimestä kuten edellisen blogin nimikin. Juha Tapion Ohikiitävää. Ohikiitäviä hetkiähän täällä eletään. Aina niitä ei osaa arvostaa, mutta toivottavasti opin sitäkin ja huomaan taas paremmin ohikiitävien hetkien arvokkuuden.