Eilen kävimme iltasella kyläilemässä ja juhlistamassa erästä 5-vuotiasta neitiä. Iltaa vietettiin mukavassa porukassa kolmen perheen kesken. Lapsia oli paikalla kuusi. Mies teki huomion, että jokainen perhe oli erilainen: meillä on poika ja tyttö, illan isäntä perheellä on kaksi tyttöä ja kolmannella perheellä on kaksi poikaa. Jokaisella siis hieman erilainen tilanne. Ilta itsessään meni rupatellessa ja herkutellessa. Erittäin mukava lopetus vklopulle ja tuli niin tarpeeseen mulla. Tosin elän silti edelleen sosiaalisen elämän vajauksessa, eli jotain pysyvämpää olisi tapahduttava, että mieli piristyisi. Mitähän se olisi...itse on jotain asialle tehtävä sillä kuka sen kissan hännän nostaisi jollei kissa itse?



Viime kirjoituksessa taisin mainita, että tekisin kummipojalle lapaset. Se projekti siirtyi sillä löytyi pari keskeneräistä. Eilen ja tänään ahkeroin ja sain valmiiksi kuopukselle lapaset (Kuva tuossa yllä). Elämäni ekaa kertaa tein peukalokiilan (Olen tehnyt aiemmin ilman kiilaa ja kyllä semmoisetkin ovat käyttöön kelvanneet lapsille). En ole oikein tyytyväinen tuohon kiilaan. Jospa joskus saisin joltakin konkarilta neuvoja niin siitä tulisi siistimpi. Jotenkin mun lisäykset näyttävät rumilta, vaikka mielestäni tein ne aivan kuin ohjeessa sanottiin. Lapaset tein Novitan 110cm ohjeella 7-veljestä langasta ja aika naftit tuli, mutta menee nyt tämän kevät-talven kyllä.

Kerhossa oli tänään valokuvaus. En ymmärrä miten aina ennen valokuvausta tytölle iskee hymyily kompleksi. Se ei johdu siitä, että kuvaus on tulossa, vaan iskee aina jo ennen kuin tietää edes valokuvauksesta. Viime vuonna myös tässä keväällä iski sama ongelma. Kuitenkin tyttö on tosi innoissaan valokuvauksesta ja odotti sitä kuin kuuta nousevaa. Hyvin oli kuulemma mennyt kun kysyin (tarkoittaa sitä, ettei kukaan lapsista kieltäytynyt kuvauksesta). Se, millaisia ilmeitä kuvista löytyy on sitten eri asia. Irvistys hymyn tilalla?? Toivottavasti ei kuitenkaan.

Loppuun vielä kuva isosta rusakosta, joka kyyhötti kerhon pihassa aamulla. Taisi olla raukka sairas tai sitten todella kesyyntynyt, koska ei välittänyt vaikka lapset olivat aivan vieressä. Olisivat voineet silittääkiin halutessaan niin lähelle pääsi. Itsekin kävin lähes kosketus etäisyydeltä nappaamassa tämän kuvan puhelimellani, kun muuta kameraa ei ollut mukana.

Viikonlopun suunnitelmat menivät uusiksi. Meillähän sairastettiin tässä viikolla. Esikoinen oli poissa koulusta kolme päivää kuumeen vuoksi. En tiedä mikä kuume tauti se oli, sillä mitään muuta ei ollut. Päivät oli aivan terveen oloinen ja energinen (vähän liiankin), mutta illaksi nosti lämpöä. Torstaina ei kuitenkaan enää ollut lämpöä ja pääsi perjantaina kouluun.

Odotettiin miehen veljen perhettä kylään täksi vklopuksi, mutta tämä meidän sairastelu laittoi suunnitelmat uusiksi. No, onneksi me ollaan menossa heidän suuntaan hiihtoloma viikolla joten ei hätää. Kunhan ei vain silloin sitten puske mitään uutta tautia! Nyt on niin paljon kaikkea liikkeellä.

Mulla on suuri sosiaalisen elämän vaje. Välillä kaipaan kovasti kotiäiti aikoja, jolloin viikko oli täynnä kyläilyitä ystävien luona. Huomenna on onneksi luvassa kyläilyä 5v synttäreiden merkeissä.

Mutta mitäpä ongelmaa nainen ei voisi yrittää paikkailla herkuttelulla? (Nimenomaan yrittää, lopputulos ei kyllä mua ainakaan yleensä tyydytä). Pakastimesta löytyi vielä pari jättiläis pulla-poikaa. Katosivat yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin.




Lisäksi kulutin aikaani kutomalla sukkani valmiiksi. Kerrankin yritin kutoa jotain ohjeen mukaan, mutta olin taas niin innokas, etten muistanut seurata ohjetta ja sukista tuli sitten vähän erilaiset kuin piti, mutta olen tyytyväinen niihin tälläisinä.



Edelleen paikkaillakseni sosiaalisen elämäni vajetta kutsuin siskoni miehensä kanssa meille kylään, mutta sekin meni hieman mönkään. He kävivät piipahtamassa puolisen tuntia sillä siskon miehen poika oli juuri saanut ajokortin ja tarvitsi autoa.

Ai niin, melkein unohdin, että aamupäivä mulla meni oikein mukavasti. Päätin vihdoin torjua mökkihöperyyttäni lähtemällä pitkästä aikaa keskustaan. Meillä on täällä kaksi lapsille suunnattua kirppistä. En ole aikoihin niissä käynyt, mutta nyt vain tuli tunne, että pitäisi mennä ja se kannatti. Löysin kuopukselle Reimatecin toppahousut viidellä eurolla ja Remun toppahousut (myös kosteussuojatut) 1,5 eurolla!

Nyt lämpiää sauna ja sen jälkeen kaivan esiin taas lankoja (jos alottais toiselle kummipojalle lapasia) ja telkusta tulee taas yks Bondi... Niin ja sipsejä ja dippiäkin on eilisestä. Eli yhteenvetona: Kyllä tämä on hyvä päivä.

Ensimmäinen kirja minkä esikoinen on itse lukenut! Hän sai nyt tammikuussa ihan oman kirjasto kortinkin. Kirjastoauto pysähtyy heidän koulun pihassa ja saavat lainata kirjoja. Hauskaa on, että poika lukee aina ääneen (toistaiseksi ainakin). Eli kun lueskelee yksin huoneessaan iltaisin niin sieltä kuuluu tasaista höpinää. Nähtäväksi jää tuleeko lukemisesta pojalle "harrastus". Ei hän vaikuta kovin lukutoukalta. Aku Ankkoja kyllä on selannut PALJON varmaan 3-vuotiaasta lähtien, mutta alkaako romaanien lukeminen kiinnostaa on toinen juttu. Itse luin lapsena paljon. Päivät kyllä leikin kavereiden kanssa ulkona, mutta iltaisin nukkumaan mennessä saatoin lukea yhtäkkiä yhden kirjan loppuun asti.



Kirjassa oli 48 sivua. Tekstin seassa oli myös kuvia.

Lauhat kelit (maanantaina satoi jopa vettä) vaihtuivat yllättäen taas kovaan pakkaseen. -18 astetta oli aamulla. Turhan paljon, että pienin hoitolapsi tarkenisi ulkoilla pitkään. Päätettiin kuitenkin käydä kirjastoautossa. Ollaan käyty viimeksi joskus ennen joulua.

Lainattiin kirjoja vain lapsille. Tytöille tietysti prinsessa kirjoja ja hoito-poika valitsi kummitus kirjan ja Tuomas Veturi kirjan. Itse tahkoan edelleen viime vuonna lainaamiani Lankakauppa sarjan paksuja romaaneja. Ensimmäinen vasta menossa. Kirja olisi varmasti ihan hyvää luettavaa, mutta koskaan en ehdi lukea riittävän pitkää aikaa ilman keskeytystä niin mielenkiinto ei jotenkaan pysy yllä. Saa nähdä joudunko luovuttamaan vai saanko kirjat luettua.



Pakkaspäivää on vietetty siis lukemalla kirjoja (siis niitä lapsille lainattuja), tekemällä PALJON taidetta eri muodoissa. (Väritys kuvien värittämistä ja vesiväreillä maalausta.) Oma esikoinen on toista päivää kotona sairastamassa ja pojat ovat rakentaneet legoilla (ikisuosikki) ja tytöt leikkineet PetShopeilla. Osassa PetShopeista on magneetti ja niitähän on hauska laittaa pyykinkuivaustelineeseen kiipeilemään.



Itse olen kokenut jonkinlaisia tylsyyden tunteita. Ei tapahdu riittävästi, tarvisin enemmän "toimintaa". Sairastamisen vuoksi elämä pyörinyt liikaa kotiympyröissä. Suurin arjen luksus on ollut herkuttelu. Ei hyvä juttu... Kuulostaa varmaan todella fiksulta, että jos ei pääse lenkille niin korvataampa lenkki vaikka suklaalevyllä. Hups!

Olen aina pitänyt enemmän kesästä kuin talvesta. Johtuisikohan siitä, että palelen suunnattomasti jo muutamassa pakkasasteessa. Viime talvi oli kuitenkin omaa luokkaansa. Olin innoissani lumesta ja nautin katsella lasten riemua lumileikeissä ja pulkkamäessä. En vielä keväälläkään halunnut talven loppuvan. Luulin, että kyseessä on jotain ainutlaatuista mikä ei enää toistu. Tämä talvi on kuitenkin osoittanut, että olin väärässä. Toinen talvi heti perään jolloin lapset saavat nauttia lumesta. Lasten ilo on parasta!

Tänä vuonna en usko toivovani talven jatkuvan ja jatkuvan vaan kaipaan kevättäkin. Vielä kuitenkin nautin tammikuun pimeistä illoista jolloin voi tunnelmoida kynttilöiden loisteessa.

Alla olevassa kuvassa vielä päivän sotkutkin jäljellä. Lehtiä lattialla ja lampun varjostinkin näkyy olevan vinossa. On ollut lapsilla kova meno ilmeisesti. (Kyseistä lamppu nurkkaa käytetään usein piilopaikkana ja lamppu saa silloin tällöin kyytiä...



Kuvassa näkyy myös meidän uusi kaappi. Hankittiin se leluille ja peleille. Useimmissa perheissä voidaan laittaa leluja kiertoon kun lapset kasvavat ja mielenkiinnon kohteet muuttuvat. Meillä lähes kaikki säästetään mun työn vuoksi. Leluja tarvitaan kaiken ikäisille lapsille. Lasten omissa huoneissa on tällä hetkellä ne lelut joilla eniten leikkivät ja olohuoneen kaapissa sitten ne joista ovat jo "kasvaneet ohi" tai muuten vain harvemmin leikkivät.

.......................

Taidan tästä mennä sytyttämään kynttilät ja jatkamaan sukka-projektiani. Se jäi kesken kun sairastuin. Eilen lopettelin lopulta sen ensimmäisen sukan ja aloitin jo hieman uutta.

Ja kuinka sitten kävikään: eli tarinoita hiljaisuuden takaa

Ei pitänyt pitää tälläistä taukoa blogissa. Päinvastoin toivoin voivani kirjoittaa usein...ainakin vähän. Ei mitään maraton kirjoituksia vain pienesti siitä mitä on tapahtunut ja mitä olen tuntenut. Mitä sitten tapahtui, kun en kirjoittanutkaan? Ei sen kummempaa kuin, että sairastuin oikein pitkän kaavan mukaan enkä ole vieläkään parantunut, mutta nyt jo jaksaa koota ajatuksiaan tänne. Se on kai hyvä merkki parantumisen kannalta.

10.1. mulla ja lapsilla jatkui arki. Koululaisen koulu jatkui loman jälkeen, kerholaisella kerho jatkui ja minulla työt: hoitolapset tulivat loman jälkeen. Pienemmästäkin hoitolapsesta tuli kerholainen. Suuri virstanpylväs ja hän meni ylpeänä kerholaisena reippaasti kerhoon. Minä sain pienen tauon päivään. Tauon jolloin voin käydä ruokakaupassa, suunnitella askarteluja, viikon ohjelmaa ja touhuamisia lasten hoitopäiviin, laittaa ruoan valmiiksi nälkäisille kerholaisille ja päiväunipaikat nukkujille.



13.1. Nuutin päivä, jolla on lapsille suuri merkitys. Se on nuutipukki päivä! Silloin käydään nuutittamassa ihmisten kotona. Pukeudutaan siis erilaisiin asuihin ja käydään laulamassa ihmisten kotona ja saadaan pakkioksi karkkia tai rahaa.

Ennen nuutittamista käytiin kuopuksen 5v neuvolassa. Hyvin kasvaa ja tasaista käyrää koko ajan. Pituutta oli 110,6cm. Tehtävät sujuivat hyvin. Näön tarkastuksen jälkeen saatiin kehote varata aika silmälääkärille. Eli kaikkia E- kirjaimia ei tyttö nähnyt mitä olis tarvinnut. En tiedä onko näkö oikeasti huono, vai eikö uskaltanut vain vastata niihin vaikeimpiin (pienimpiin) kirjaimiin mitään. Hän monesti jättää leikin kesken jos pelkää epäonnistuvansa. En kuitenkaan voi tietää onko tässä siitä kyse. No sinne silmälääkärille mennään niin ehkä asia selviää.

Illalla sitten oli varsinainen koitos eli lähdettiin laulamaan ihmisille. Esikoinen oli pukeutunut merirosvoksi ja kuopukselle laitettiin mun äidin vanha esiliina ja huivi päähän mummo-tyyliin kiinni leuan alta. Hieman ennen lähtöä mun olo huononi. Kurkku tuli kipeäksi ja lämpökin taisi nousta. Halusin kuitenkin viedä lapset kierrokselle, koska olin sen luvannut. Haettiin naapurista kuopuksen kaveri mukaan ja lapset lauloivatkin tosi reippaasti ja hienosti. Karkki saalis oli sen mukainen. Suklaapatukoita ja suklaalevyjä vaikka muille jakaa...



14.1 pidettiin kuopuksen 5v kaverinsynttärit. Tytön ekat kaverisynttärit ja kutsun sai kolme kaveria. Kaksi tästä viereisistä taloista ja yksi ikätoveri jota nähtiin paljon kun minä ja hänen äitinsä oltiin vielä kotiäitejä. Synttärit meni hyvin. Totesin, että tytötkin osaavat pelleillä pöydässä (tosin pojat kyllä voittaa tässä lajissa) ja leikkejä olin valmistautunut nytkin vetämään kuten esikoisen synttäreillä. Tosin vähän erilaisia leikkejä. Hittejä olivat se kun kierretään musiikin soidessa tuoleja (joita yksi vähemmän kuin leikkijöitä) ja kun musiikki sammuu pitää istua tuolille. Ilman tuolia jäänyt putoaa leikistä. Toinen mistä tykättiin oli aarteen etsintä pimeässä huoneessa taskulampun valossa. Rikkinäinen puhelin-leikki taas ei toiminut näillä tytöillä sillä kukaan ei uskaltanut sanoa, mikä oli kuiskattu lause. Tanssimisesta tytöt myös tykkäsivät kovasti. Se ei ollut mun leikki listalla, vaan ihan itse halusivat tanssia. Smurffit musiikkina. Saapi nähdä vieläkö vuoden kuluttua se on smurffit mikä meillä soi...




15.1 pidettiin sukulaisille kutsut joilla juhlittiin molempia lapsia. Ilahduin todella paljon sillä kaikki kutsutut pääsivät tulemaan (paitsi siskon kanssa sovittiin, että tulevat toisella kertaa). Lisäksi kaikki näyttivät viihtyvän hyvin ja viipyivät tavallista kauemmin. Kyllä voi pienet asiat ilahduttaa kovasti, koska ne eivät suinkaan ole itsestäänselvyys!

16.1. tauti paheni ja olo oli kurja. Päädyin kuitenkin että olen töissä maanantaina.



18.1. Ääni ei kestänytkään maanantain työpäivän puhumista ja ääni oli vallan poissa. Kuiskaamalla kuului ääntä enemmän kuin jos olisin yrittänyt puhua normaalisti. (Tiedän, että kuiskan on pahempaa rasitusta kuin puhuminen). No, oletin että ääni palaa kun juon kuumaa ja hoitolapset tulivat hoitoon. Eipä palannut...

19.1. Sairaslomalla ja hiljaista päivää pitämässä (ei oikein onnistu lapsiperheessä) Ääntä kuitenkin tuli pikkaisen illalla ja päätin että jaksan taas seuraavan päivän töissä, koska torstai on kerhopäivä eli mun ei tarvi itse puhua niin paljon.

23.1. Yskä kiusaa edelleen. Onneksi sain kuitenkin yskänlääkkeen jonka turvin olen muutamana yönä nukkunut. Kurkku rasittuu helposti ja voimat eivät ole entisellään, mutta viimein tuntuu että ylöspäin mennään. Kyllä se tästä. Eilen kevätaurinkokin paistoi pitkään ja ulkona oli tosi kaunista!

Tarkoitus jatkaa blogia nopeampaan tahtiin (ei näin pitkiä taukoja). Kunhan vain pöpöt pysyisivät poissa ja voimia riittäisi. En haluaisi tälläistä hiljaisuutta enää pitää. Tämä on kuitenkin hauskaa puuhaa.

Lunta on kolattu ihan kiitettävästi. Harmillista vain, että ennusteen mukaan huomenna muuttuu plussa keliksi. Vettäkin on luvassa. Liukasta tulee. Päätin tänään lähteä lenkille todella pitkän tauon jälkeen. Kuopuksen kaverin äiti lähti mukaani ja totesi, että töitä on luvassa paljon hänelle tulevina päivinä. Tarkoitti murtuneita lonkkia, katkenneita käsiä yms. En haluaisi joutua hänen "työlistalleen".



Olen lomaillut koko viikon ja tänään työt alkoivat kolkutella takaraivossa. Sen huomasi mielialassa. Harmitti kaikki mikä ei muutoin harmita. Piti lähteä pihalle ja hauskuuttaa naapureita taas kerran. Otin lasten minilumikolan ja kolailin sillä kuopukselle ja kaverilleen pienen polun jota pitkin pääsevät toistensa luo kyläilemään. Aikuisten kolakin olisi ollut tarjolla, mutta halusin nimenomaan lasten kolan. Sen jälkeen otin potkukelkan ja selkä vääränä potkuttelin pari kertaa edes takaisin pihallamme. Ovathan naapurin nähneet minun kyyditsevän lapsia kelkalla mutta tänään huvittelin lasten tavaroilla ihan yksinäni. Mutta ainakin pääkoppa tuulettui vähäsen. Ja pyysin mä lopuksi myös kuopuksen mulle hiihtokaveriksi. Käytiin pieni lenkki hiihtämässä. Esikoinen ei malttanut lähteä kun oli pelailut kesken.

Täytyy saada itseeni puhtia enemmän ja ajattelin että tänne voin hyvin kirjoitella asioita joihin olen tyytyväinen. Sitä sanotaan, että laiska töitään laskee, mutta nyt tarvitsen juuri sitä: Tietoa siitä mihin olen pystynyt ja jaksanut.

Arki kutsui tänään esikoisen harkkojen merkeissä. Lapset harrastavat maltillisesti ja mies harrastaa jopa melkein joka päivä jotain. Minä olen ollut väliinputoaja enkä ole jaksanut mitään. Lenkille pitäisi taas jaksaa ja vaikka laskea niitä kertoa jos se auttaa. Ylipainoa mulla ei ole, mutta parempi fyysinen kunto auttaa jaksamaan varmasti paremmin arkea.

Eilen - tänään

EILEN oli loppiainen.

Meillä sitä vietettiin vieraita kahvittaen. Nuorena tyttönä kävin kennelissä hoitamassa koiria ja kennelin omistajasta tuli ystäväni. On hauskaa miten joidenkin kanssa pääsee heti samalle aaltopituudelle, vaikka tapaamisesta olisi pitkä aika. Myöskään ikäero ei haittaa. Ystävällänikin on perhe ja lapsetkin saivat kaverin. Ei tarvinnut vain aikuisten juttuja kuunnella.

Illalla käytiin hiitämässä melkoisessa myrskyssä. Minä ja lapset suksilla, mies jalan kameramiehenä. Nyt kuopuksellakin on kunnon sukset ja monot. Ei lähde sukset jalasta kun kaatuu. Jokohan tänä vuonna saataisiin miehellekin omat sukset? Se on arvoitus, jonka vastausta en tiedä. Onneksi lähipuistoon oli jo ajettu latu. Myös esikoisen koulun vierestä löytyi latu, jossa kävimme. Tuuli oli kuitenkin tuiskannut ladut melkein umpeen. No, ehkä arkena ne käydään ajamassa uudestaan tai sitten vain pitää itse koittaa hiihtää niitä auki.

Päätin myös jatkaa pitkästä aikaa kutomista. Sekin jäi viime vuonna samoihin aikoihin kun uupumus iski. Itseasiassa kaikki omat jutut jäivät. Aloitin pitkävartisia sukkia itselleni. On muuten tosi helppoa kun kerrankin raidat tulevat samasta kerästä. Ei tarvitse selvitellä sotkuun menneitä lankoja.

Aloitin myös uuden kameran käytön opettelun. (No, itseasiassa tämän aloitin jo 5.1.2011 kun kamera saapui meille). Vaikka olen hätäinen ja haluaisin kaiken heti niin en kuitenkaan toteuta tälläistä elämäntapaa, vaan harkitsen välillä liikaakin. Monen monta vuotta olen järjestelmä kamerasta haaveillut. Monta kertaa olen myös ollut hilkulla sellaisen ostaa. Olisin edelleen ilman kameraa ellei mies olisi tehnyt hankinta päätöstä. Nyt siis ihmettelemme ja harjoittelemme uudella kameralla kuvausta. Hauskaa on kun voi tarkentaa tiettyyn kohteeseen ja muu kuvasta on sumeaa. Tosin sitten voikin miettiä, että miten koko kuvasta saa tarkan? Tässä yksi ensimmäisistä kuvistani. Taustalla joulukuusi valoineen.

TÄNÄÄN sataa lunta. Me kolaamme hikihatussa. Tämä varmasti on hyvä kuvaus koko päivälle. Aamupäivällä kävin lasten kanssa kolaamassa ekan kerran. Oman ja naapurin etupihan sekä parkkipaikasta puolet. Joku oli kolannut toisen puoliskon. Iltapäivällä olen lupautunut miehen kanssa kolaamaan isäni pihan. Sen jälkeen ehkä vielä hommia omassa pihassa, ellei naapuri ole ehtinyt ennen meitä. Toivon aina ehtiväni ennen häntä sillä lumen kolaaminen on vähintä mitä voimme tehdä hänen hyväkseen.

Uusi alku

Uusi vuosi saa aikaan tunteen kuin voisi aloittaa kaiken alusta. Ihan niin se ei kuitenkaan mene, sillä paljon vanhaa seuraa mukana. Jotain uutta voin kuitenkin aloittaa. Voin päättää huolehtia omasta hyvinvoinnistani edellis vuotta paremmin. Haluan huolehtia myös lähimmäisistäni entistä paremmin.

Tänä vuonna haluan myös ottaa enemmän aikaa itselleni. Viime vuonna unohdin itseni ja väsyin, ehkä nyt olisin viisaampi tässä asiassa. Osittain siksi päätin jatkaa blogia. Toivon, että kirjoittaminen auttaisi jaksamaan vaikeinakin hetkinä ja myöhemmin jopa näkemään asioiden ja tapahtumien mittasuhteet.

Uuden alun merkeissä päätin jatkaa kirjoittamista uudessa osoitteessa ja uudella blogin nimellä. Jotain vanhaa tuttua kätkeytyy silti tämänkin blogin nimeen. Eli nimi on napattu taas yhden lempi artistini biisin nimestä kuten edellisen blogin nimikin. Juha Tapion Ohikiitävää. Ohikiitäviä hetkiähän täällä eletään. Aina niitä ei osaa arvostaa, mutta toivottavasti opin sitäkin ja huomaan taas paremmin ohikiitävien hetkien arvokkuuden.