sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Ja kuinka sitten kävikään: eli tarinoita hiljaisuuden takaa

Ei pitänyt pitää tälläistä taukoa blogissa. Päinvastoin toivoin voivani kirjoittaa usein...ainakin vähän. Ei mitään maraton kirjoituksia vain pienesti siitä mitä on tapahtunut ja mitä olen tuntenut. Mitä sitten tapahtui, kun en kirjoittanutkaan? Ei sen kummempaa kuin, että sairastuin oikein pitkän kaavan mukaan enkä ole vieläkään parantunut, mutta nyt jo jaksaa koota ajatuksiaan tänne. Se on kai hyvä merkki parantumisen kannalta.

10.1. mulla ja lapsilla jatkui arki. Koululaisen koulu jatkui loman jälkeen, kerholaisella kerho jatkui ja minulla työt: hoitolapset tulivat loman jälkeen. Pienemmästäkin hoitolapsesta tuli kerholainen. Suuri virstanpylväs ja hän meni ylpeänä kerholaisena reippaasti kerhoon. Minä sain pienen tauon päivään. Tauon jolloin voin käydä ruokakaupassa, suunnitella askarteluja, viikon ohjelmaa ja touhuamisia lasten hoitopäiviin, laittaa ruoan valmiiksi nälkäisille kerholaisille ja päiväunipaikat nukkujille.



13.1. Nuutin päivä, jolla on lapsille suuri merkitys. Se on nuutipukki päivä! Silloin käydään nuutittamassa ihmisten kotona. Pukeudutaan siis erilaisiin asuihin ja käydään laulamassa ihmisten kotona ja saadaan pakkioksi karkkia tai rahaa.

Ennen nuutittamista käytiin kuopuksen 5v neuvolassa. Hyvin kasvaa ja tasaista käyrää koko ajan. Pituutta oli 110,6cm. Tehtävät sujuivat hyvin. Näön tarkastuksen jälkeen saatiin kehote varata aika silmälääkärille. Eli kaikkia E- kirjaimia ei tyttö nähnyt mitä olis tarvinnut. En tiedä onko näkö oikeasti huono, vai eikö uskaltanut vain vastata niihin vaikeimpiin (pienimpiin) kirjaimiin mitään. Hän monesti jättää leikin kesken jos pelkää epäonnistuvansa. En kuitenkaan voi tietää onko tässä siitä kyse. No sinne silmälääkärille mennään niin ehkä asia selviää.

Illalla sitten oli varsinainen koitos eli lähdettiin laulamaan ihmisille. Esikoinen oli pukeutunut merirosvoksi ja kuopukselle laitettiin mun äidin vanha esiliina ja huivi päähän mummo-tyyliin kiinni leuan alta. Hieman ennen lähtöä mun olo huononi. Kurkku tuli kipeäksi ja lämpökin taisi nousta. Halusin kuitenkin viedä lapset kierrokselle, koska olin sen luvannut. Haettiin naapurista kuopuksen kaveri mukaan ja lapset lauloivatkin tosi reippaasti ja hienosti. Karkki saalis oli sen mukainen. Suklaapatukoita ja suklaalevyjä vaikka muille jakaa...



14.1 pidettiin kuopuksen 5v kaverinsynttärit. Tytön ekat kaverisynttärit ja kutsun sai kolme kaveria. Kaksi tästä viereisistä taloista ja yksi ikätoveri jota nähtiin paljon kun minä ja hänen äitinsä oltiin vielä kotiäitejä. Synttärit meni hyvin. Totesin, että tytötkin osaavat pelleillä pöydässä (tosin pojat kyllä voittaa tässä lajissa) ja leikkejä olin valmistautunut nytkin vetämään kuten esikoisen synttäreillä. Tosin vähän erilaisia leikkejä. Hittejä olivat se kun kierretään musiikin soidessa tuoleja (joita yksi vähemmän kuin leikkijöitä) ja kun musiikki sammuu pitää istua tuolille. Ilman tuolia jäänyt putoaa leikistä. Toinen mistä tykättiin oli aarteen etsintä pimeässä huoneessa taskulampun valossa. Rikkinäinen puhelin-leikki taas ei toiminut näillä tytöillä sillä kukaan ei uskaltanut sanoa, mikä oli kuiskattu lause. Tanssimisesta tytöt myös tykkäsivät kovasti. Se ei ollut mun leikki listalla, vaan ihan itse halusivat tanssia. Smurffit musiikkina. Saapi nähdä vieläkö vuoden kuluttua se on smurffit mikä meillä soi...




15.1 pidettiin sukulaisille kutsut joilla juhlittiin molempia lapsia. Ilahduin todella paljon sillä kaikki kutsutut pääsivät tulemaan (paitsi siskon kanssa sovittiin, että tulevat toisella kertaa). Lisäksi kaikki näyttivät viihtyvän hyvin ja viipyivät tavallista kauemmin. Kyllä voi pienet asiat ilahduttaa kovasti, koska ne eivät suinkaan ole itsestäänselvyys!

16.1. tauti paheni ja olo oli kurja. Päädyin kuitenkin että olen töissä maanantaina.



18.1. Ääni ei kestänytkään maanantain työpäivän puhumista ja ääni oli vallan poissa. Kuiskaamalla kuului ääntä enemmän kuin jos olisin yrittänyt puhua normaalisti. (Tiedän, että kuiskan on pahempaa rasitusta kuin puhuminen). No, oletin että ääni palaa kun juon kuumaa ja hoitolapset tulivat hoitoon. Eipä palannut...

19.1. Sairaslomalla ja hiljaista päivää pitämässä (ei oikein onnistu lapsiperheessä) Ääntä kuitenkin tuli pikkaisen illalla ja päätin että jaksan taas seuraavan päivän töissä, koska torstai on kerhopäivä eli mun ei tarvi itse puhua niin paljon.

23.1. Yskä kiusaa edelleen. Onneksi sain kuitenkin yskänlääkkeen jonka turvin olen muutamana yönä nukkunut. Kurkku rasittuu helposti ja voimat eivät ole entisellään, mutta viimein tuntuu että ylöspäin mennään. Kyllä se tästä. Eilen kevätaurinkokin paistoi pitkään ja ulkona oli tosi kaunista!

Tarkoitus jatkaa blogia nopeampaan tahtiin (ei näin pitkiä taukoja). Kunhan vain pöpöt pysyisivät poissa ja voimia riittäisi. En haluaisi tälläistä hiljaisuutta enää pitää. Tämä on kuitenkin hauskaa puuhaa.

4 kommenttia:

Saana kirjoitti...

Voi kurjuus, sitkeä tauti sulla. :( Toivottavasti alkaa nyt parantua!

Mutta hirveästi ohjelmaa teillä on ollut. Ja mitä oot kuopuksesta kertonut, niin en yhtään ihmettelis, jos ei näkötestissä olisi sanonut niitä, mistä ei ole varma. Mutta hyvähän se on, että tutkitaan.

Ansku kirjoitti...

Parasta tosiaan tutkia näkö ja jostain syystä mä alan olla jo sillä mielellä, että näössä on oikeasti jotain häikkää. Katsotaan saadaanko kehoitus hankkia lasit.

Heli kirjoitti...

Ihania talvikuvia! Voi kun mä ehtisin kuvailemaan päivänvalossa ennen kuin talvi on ohi.

Ansku kirjoitti...

Heli: Onneksi talvea pitäisi vielä olla jäljellä...tammikuu vielä kuitenkin. Uskoisin sun ehtivän kuvailemaan. Odotan mielenkiinnolla sun talvikuvia.